HARRASTAMISEN SUOMEN MALLIN RYHMÄT KOULULAISILLE

KAIKKI HARRASTAMAAN!

Äänekoski on mukana valtakunnallisessa Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa, joka mahdollistaa monipuolisen ja maksuttoman harrastustoiminnan kaikilla Äänekosken peruskouluilla. Äänekosken paikallinen hanke toimii nimellä Kaikki Harrastamaan Äänekoski. Koskelan Setlementti ry koordinoi hanketta Äänekosken kaupungin toimeksiannosta. Harrastustoiminta toteutetaan Opetushallituksen vuosittain myöntämän valtionavustuksen turvin, ja se on maksutonta toimintaa lapsille ja nuorille.

Harrastustoiminnan tarkoituksena on tarjota maksuton harrastusmahdollisuus kaikille Äänekosken peruskoulujen oppilaille. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mieluisan harrastuksen kautta. Ryhmien toteuttamisessa ja toiminnan suunnittelussa painotetaan lasten ja nuorten toiveiden kuulemista.

Harrastustoimintaa järjestetään mahdollisimman pian koulupäivän päätteeksi koulujen omissa tai lähellä koulua olevissa tiloissa. Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti viikoittain syyskuusta huhtikuuhun, mutta tarjonnassa on myös kausilajeja kuten laskettelua.

Ryhmiin ilmoittaudutaan Hellewi-järjestelmän kautta, josta löytyy myös info ryhmien sisällöstä. Ilmoittautuminen on avoinna läpi vuoden. Tervetuloa mukaan!

 

Yhteystiedot:

Outi Pantsar
Hsm-koordinaattori

040 683 9918
kaikki.harrastamaan@aanekoski.fi

 

Laskutus- ja palkanmaksuasiat:

Satu Luukkainen
Taloussihteeri

0400 115499
kaikki.harrastamaan.laskutus@aanekoski.fi

Katri Tabbal
Palkkasihteeri

0400 115 491
katri.tabbal@aanekoski.fi

Ajankohtaista