KOSKELAN JUHLAVUOSI -80 tarinaa Koskelasta

80 tarinaa Koskelasta

– Mikä on sinun tarinasi?

Kahdeksankymmenen vuoden ikäinen seniori on ehtinyt nähdä seiniensä sisällä monet sadat uuden kiiltävät balettitossut, kuulla lukuisten kielien yritystä opetella ymmärtämään toisiaan ja tuntea henkilökunnan luomaa yhteisöllisyyttä värinänä tiilissään. On aika pysähtyä juhlimaan näitä tarinoita ja merkityksiä, joita Koskela luo ihmisten elämään.

Olemme kuulleet jo tarinoita, joissa lennokki on puussa, punkbändi kellarissa, ylevä runo menee yli hilseen ja joulujuhlassa on saanut loistaa piparin roolissa. Jos Sinulla on muisto tai tarina jaettavaksi, niin lähetä se meille alla olevaan sähköpostiin. Se saattaa päätyä juhlaesitykseen mukaan.

Olemme pyytäneet ihmisiä kertomaan kolme sanaa, jotka tulevat mieleen Koskelasta. Huomionarvoista on, että kovin usein ei samat sanat toistu. Koskela on jokaiselle omanlainen, joillekin neilikkaöljyn tuoksuinen kellari, toisille viikottainen hien irrottelu. Koskelan slogan kiteyttää tämän mainioimmin: Koskela kuuluu kaikille.

Koskelassa järjestettiin viime vuonna dokumenttiteatterikurssi ja sen opeilla ollaan nyt tekemässä juhlaesitystä. Dokumenttiteatterissa materiaali kerätään niin kutsutuista ensikädenlähteistä. Tällaisia voivat olla haastattelut, pöytäkirjat tai vaikka käytävältä löytynyt rakkausruno. Dokumenttiteatteri sopii mainiosti juhlaesityksen metodiksi, koska aidot tarinat Koskelassa tapahtuneista asioista ovat taruja ihmeellisempiä ja arvokkaita kerrottaviksi sellaisenaan.

Juhlaesityksen tekemiseen pääsevät kaikki halukkaat mukaan. Pölähdä siis paikalle ja ilmaise olisitko kiinnostunut esiintymisestä, tekniikasta, lavasteiden tekemisestä tai kenties somettamisesta, maskeeraamisesta tai kahvin keittämisestä. Kokemusta et tarvitse, sitähän saa tekemällä.

Ensimmäinen kokoontuminen la 27.8 klo 10 Koskelassa!

Ystävällisimmin mukaan toivottaen,

Pilvi Honka ja Teppo Seppänen

(tarinoita voi lähettää: pilvi.honka@gmail.com)