Osaaminen näkyviin – opintopistekurssit osaksi Koskela opiston tarjontaa
Kansalaisopistojen opinnoista on mahdollista saada opintopisteitä, jotka viedään opintosuoritusmerkintänä Oma Opintopolku -palveluun. Opintosuoritusmerkintä on helppo tapa osoittaa vapaa-ajalla ja harrastuksissa hankittu osaaminen virallisesti esimerkiksi työnantajalle tai toiselle oppilaitokselle.
Mikä on opintopistekurssi?
- Opintopistekurssi maksaa tavallisen kurssimaksun verran, eli opintopisteiden kerryttämisestä ei veloiteta lisämaksua.
- Opintopistekurssilla on aina kurssikuvauksesta selviävät tavoitteet ja kriteerit, joiden perusteella osaamista arvioidaan.
- Kurssin laajuus ilmoitetaan opintopisteinä. Yksi opintopiste tarkoittaa 27 tuntia opiskelijan työtä, mikä vaatii itsenäistä työskentelyä läsnäolon lisäksi.
- Opiskelija päättää kurssin alkaessa, haluaako hän kurssista virallisen opintopistemerkinnän. Kurssille voi osallistua ilman, että kurssista lisätään merkintä Omaan Opintopolkuun.
- Kurssilla ei pidetä kokeita, vaan osaaminen osoitetaan tekemällä erilaisia tehtäviä kurssin aikana. Osaamisen osoittaminen edellyttää siis sitä, että kurssille osallistuu aktiivisesti.
- Kurssi merkitään hyväksytyksi, jos kurssin aikana saavuttaa kaikki kurssitavoitteet. Merkinnät Omaa Opintopolkuun tehdään vasta, kun kurssi on päättynyt. Hylättyä merkintää ei kirjata palveluun.
Koskela opiston opintopistekurssit on merkitty kurssiohjelmassa Noppa-logolla. Kurssin otsikosta näet kurssin laajuuden opintopisteinä. Koskela opistossa voit suorittaa opintopistekursseja seuraavilla kursseilla: suomen kieli, kudonta sekä puu-ja metallityöt. Kysy lisää kurssin opettajalta, rehtorilta tai asiakasneuvonnasta.