Etusivu
Koskelan setlementti Ry
Äänekosken kansalaisopisto
Koskelan Tanssi
Kukkulan kuvataidekoulu
Kosken Klubitalo
Vapaaehtoiskeskus Naapuri
Koskelan Nuoret
Koululaisten aamu- ja   iltapäivätoiminta
Kotitalousneuvonta
Linkit
Yhteystiedot

Kukkulan kuvataidekoulu: esittely

Kukkulan kuvataidekoulu antaa lapsille ja nuorille kuvataiteen perusopetusta ja toteuttaa opetushallituksen esittämiä perusteita opetussuunnitelmassaan. Seutukunnallinen opetussuunnitelma on tehty yhdessä Saarijärven ja Karstulan kuvataidekoulujen kanssa ja vahvistettu Suolahden Vapaan Sivistystoimen lautakunnassa 18.5.2006.

Opiskelussa painotetaan opintojen vuosittaista etenemistä ja tavoitteellisuutta, kuitenkin niin, että kaikessa säilyy mukana tekemisen, kokeilun ja ilmaisun ilo.

Opetuksessa lähdetään lapsen ja nuoren kokonaisvaltaisesta kehityksen tukemisesta kuvataiteen alalla. Oppilasta kannustetaan persoonalliseen ilmaisuun ja tietojen ja taitojen kasvattamiseen ja luomaan edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen ja toimimiseen monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Tavoitteena on ohjata kykyyn huomioida ympäröivää todellisuutta ja rakentaa maailmankuvaa ilmaisemalla itseään taiteen keinoin sekä ohjata keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn.

© 2007-2010 Jukka-Pekka Berg