Koskelan asiakasraati aloitti toimintansa keväällä 2019. Asiakasraati on koostuu toimintaan osallistuvista henkilöistä, jotka ilmaisivat kiinnostuksensa raadin toimintaan osallistumisesta asiakastyytyväisyyskyselyn yhteydessä. Kiinnostuneita oli noin 40 henkilöä, joista koottiin ryhmä siten, että edustettuna on naisia ja miehiä eri ikäryhmistä sekä eri asuinalueilta.
Raati on toimintaan osallistujien oma vaikutuskanava. Raati kokoontuu 2-3 kertaa lukuvuoden aikana. Raatilaisille voitte kertoa toiveitanne, mielipiteitänne ym. ajankohtaisia asioita joita haluatte tuoda esille Koskelan toiminnasta. Haluamme kuulla asiakkaitamme ja kehittää toimintaamme sen pohjalta.
Raadin ensisijainen tehtävä = VAIKUTTAA
- keskustelemalla
- ideoimalla
- toimintaa kehittämällä
- arvioimalla
Asiakasraatilaiset:
- Knuutila Minna, Äänekoski
- Majuri Seppo, Äänekoski
- Moilanen Riitta, Suolahti
- Pakarinen Ilpo, Äänekoski
- Parkkonen Liisa, Äänekoski
- Patronen Ulla, Konginkangas
- Taskinen Anne, Äänekoski
- Viitala Merja, Äänekoski
Syksyllä 2023 Asiakasraadin rinnalla aloitti toimintansa Verkkoraati. Verkkoraadissa vaikuttaminen on helppoa – saat sähköpostiisi pari kolme kertaa vuodessa sähköisen kyselyn, jonka aiheet ovat ajankohtaisia ja kehittävät toimintaamme asiakaslähtöisemmäksi. Verkkoraatilaisten kesken arvotaan 60€ lahjakortti/lukuvuosi. Verkkoraatiin voi liittyä klikkaamalla tästä.